Rakas päiväkirja!

Tänään sain kuulla, että ruuna Vigo on kuollut maneesissa sydänkohtaukseen. Tietysti menin hoitsulleni Nelsonille purkamaan suruani Vigon kuolemaa kohtaan. Meinasin oikeasti alkaa itkeä. Pieni kyynel Nelsonin karvaan vierähtikin. Siitä en kumminkaan kellekään kertonut, siis sitä kyyneltä. Ikävä Vigoa, ja tulee aina olemaankin. Kuuntelen tässä Pete Parkkosen hitaita ja alkaa kohta itkettää, kun ajattelen Vigoa.

Nyt siis tämän vuoden puolella on kuollut Niilo ja Vigo, sekä joulukuussa For Ever. Rosamari menetti nyt molemmat hoitoheppansa, Forpan ja Vigon. Onneksi Rosa otti hoitsukseen Passionin, niin ei sure paljoa enää, vaikka Vigon kuolemasta ei ole edes viikkoa.

Vigon omistaja Ronjakin oli maassa. Opetustyylissähän sen huomasi, kun katseli yhä useammin maahan ja hoiteli Jeppeä hitaasti. En viitsinyt ottaa asiaa esille ja sanoa osanottoni ja että koni oli minullekin tärkeä. Niinpä heitin asian mielestäni sivuun ja jatkoin touhujani.

Olin Heidin kaa tallil, ja Heli meni Junackal. Keksin Alkul yhe aprillipilan, menee muutes iha täydest sille.

Sain muute Pihtiputaan Tarzanin eli Pete Parkkosen levyn. Se on vaa nii ihkupihku. Kuuntelen sitä nytki. An Cafe ja Pete Parkkone rulaa. Ja tietty NELSON! Ja FRANS! Kysyin muute Miljalt saanko huome ridaril Fransin ja sano et 'katotaa'. Tarkottaa että kyllä kai, oon jo oppinu nää sen tavat sanoa asiat.

Vigoa muistaen,

Nelssi.